Tämä tarina on tosi. Kysyn vaan, kuinka monta kertaa ja kuinka monen naisen kohdalla? Tunnistatko seuraavasta jotain sinulle tuttua?
ALKU.
Kesä tulee. Mieleeni alkaa hiipiä ajatus siitä, että karkinsyönti on lähtenyt lapasesta ja sitä olisi hyvä vähentää tai jopa kokonaan lopettaa. Olen hirveässä sokerikoukussa. Herää myös idea siitä, että voisin alkaa harrastamaan jotain liikuntaa, vaikkapa pyöräilyä tai rullaluistelua. Loistavia ideoita!
Niihin lähden heti, täysillä! Vieroitusoireet sokerista ovat alkuun kovat. Tulee mietittyä ainoastaan karkkeja. Kaupassa joudun kiertämään karkkihyllyt kaukaa. Onneksi tuli kuitenkin aloitettua VAIN karkkilakko! Jäätelöallas ja paistopiste ovat edelleen sallittujen listalla, lällällää irtokarkkilaarit! Pari viikkoa on vaikeaa, sitten sokerinhimo alkaa hieman laantumaan. Syön kyllä edelleen tosi paljon hedelmiä ja jäätelö ja kakut ynnä muut herkut ovat sallittuja. Olenhan KARKKILAKOSSA, en sokerilakossa. Joku järki elämässä sentään pitää olla!
Samalla aloitan aktiivisen pyöräilyn. 2-3 kertaa viikossa kiva, noin 20 kilometrin lenkki. Pyöräily on mukavaa ja tuo aivan uutta pirteyttä nuutuneeseen olemukseen. Mieli ja olo todellakin alkavat virkistyä ja ajattelen, että sokerin vähentäminen on hyvä juttu! Huomaan selkeän eron! Olen täynnä intoa!
Menen näin koko toukokuun. En ole käynyt vaa’alla eikä tarkoitukseni oikeastaan tässä vaiheessa ole laihtua, vaan voida vähän paremmin. Se onnistuukin! Kuun lopussa olo on paljon virkeämpi ja housunnappi menee mukavammin kiinni, ehkä pari kiloa on lähtenyt! Huippua! Täytyy kyllä myöntää, että olen syönyt karkkien sijasta aika paljon muuta... liikunta on lisännyt ruokahalua ja kun vain karkit ovat kiellettyjä, on tullut syötyä sallittua herkkua niiden sijasta... mutta suurin turvotus on lähtenyt.
Kesäkuu menee yhtä hienosti! Pyöräilen paljon, 2-3 kertaa viikossa pidemmän lenkin. Intoa ja motivaatiota riittää ja karkkilakko pitää, mutta sallin itseni syödä jäätelöä kotona ja leivonnaisia myös, jos niitä on tarjolla. Perusruokavalioni on terveellinen. Syön paljon täysjyväviljaa, hedelmiä ja kasviksia ja rasvattomia maitotuotteita, vähän kasvirasvoja sekä proteiinia hyvistä lähteistä. Syön kyllä myös paljon pizzaa ja joskus roskaruokaa. Syön aivan liikaa ja ajattelen ruokaa koko ajan. Mitä sitten söisin ja koska taas söisin? Ymmärrän myös, että huijaan itseäni hieman sokerin suhteen, koska syön sitä edelleen todella paljon, mutta kuitenkin huomattavasti vähemmän, kuin mitä olen syönyt ilman karkkilakkoa ja se on hyvä asia!
LOMA.
Heinäkuussa tulee loma. Siiderin lipittäminen lisääntyy huomattavasti. Jäätelöä menee päivittäin. Juhlissa on tarjolla sipsejä ja karkkeja. Kontrolli pettää. Napostelen koko illan karkkeja. Samantien iskee fiilis, ”hälläväliä”, kyllä lomasta kuuluu nauttia sentään! Herään aamulla krapulassa ja aivan järkyttävässä sokeripöhössä. Oli hauska ilta, mutta nyt ei enää ole ihan niin hauska olo. En jaksa tänään pyöräillä. Tekee mieli pizzaa ja KARKKIA. Päätänkin samantien, että heinäkuun rentoilen ja keskeytän karkkilakon heinäkuun ajaksi. Inhottavaa olla tiukalla pipolla lomalla!! Lomasta kuuluu nauttia. Heinäkuussa pyöräily suuntautuu ainoastaan terassille nauttimaan kylmää siideriä. Hyvällä mallilla ollut muutos painuu unholaan. Tulee elokuu, loma loppuu ja töihin paluu on edessä. Mietin koko ajan, miten pääsin taas luisumaan tähän tilanteeseen takaisin. Olen pettynyt itseeni. Paino on noussut loman aikana vähintäänkin sen, minkä sain karkkilakon ja pyöräilybuumin aikana hävitettyä. Väsyttää, turvottaa, vatsa on kipeä. Sokerikoukku, todellinen sellainen, on jälleen arkipäivää. Ei voi olla totta, että olen TAAS tässä.
Suunnittelen koko syksyn, miten aloitan uudelleen. Siirrän aloitusta aina seuraavan kuukauden alkuun. Painoa alkaa olla jo kohta 10 kiloa liikaa. Olen syönyt koko syksyn karkkia ja kaikkea muutakin ihan vailla kontrollia. Leipominen on lempipuuhaani! Olen ollut itselleni oikein huolella armollinen. Armo alkaa taas jo näkyä ihan päälle päinkin. Ja todellakin tuntuu sisällä! Suivaannun itselleni. Eikö jumalauta ihminen osaa rakastaa itseään mitenkään muuten, kuin syömällä itsensä ylipainoiseksi?! Mitä rakkautta se sellainen on? Kärsin tunnesyömisestä. Syön iloon ja syön suruun ja varmaan silloinkin, kun ei tunnu miltään.
ALKU. TAAS.
Helmikuun alussa kyllästyn itseeni, saan raivokohtauksen ja lähden itkien juoksemaan talviseen vesisateeseen. Hölkkään kolme kilometriä putkeen, vaikka en ole juossut aikoihin. Mulla on päällä monta kerrosta vaatetta. Hikoilen, itken ja vettä sataa. Helmikuussa. Kaikki on niin kurjasti, kuin olla ja saattaa ja silti lopulta itken ilosta. Nyt lähtee! Saan vihdoin aloitettua uuden vuoden innon siivittämänä kunnon laihdutuskuurin. Tiukat kalorit, vähän rasvaa, ei sokeria, ei herkkuja. Lasken kaiken. Kerran viikossa jätän päivällisen väliin, että kalorit riittävät karkkeihin. Totean, että tunti karkkipussin jälkeen juoksu kulkee aivan loistavasti! Pudotan painoa 10 kiloa kolmessa kuukaudessa! Hurja liikuntamotivaatio pitää minut kuosissa koko seuraavan kesän läpi. Syön mitä sattuu, mutta liikun valtavasti, juoksen viisi kertaa viikossa ja heilutan kahvakuulaa, joten paino pysyy hyvin aisoissa ja laskeekin. Olen lähes alipainoinen. Syyskuussa osallistun juoksutapahtumaan jossa juoksen 10 kilometriä 58 minuuttiin. Se on kova tulos mulle! Palkitsen itseni valtavalla palalla ihanaa porkkanakakkua ja juoksuni loppuvat kuin seinään tuohon etappiin. Tavoite saavutettu nimittäin.
LOMA. TAAS.
Lihon taas lähes kymmenen kiloa seuraavien kuukausien aikana. Tämä kertoo hiilihydraattiherkkyydestä. Saan nostettua painoani huomattavaa tahtia syömällä hiilareita. En vaan ole tiedostanut sitä vielä. Paino kertyy nimenomaan vatsanseudulle, vyötärölle ja tasaisesti turvotuksena joka puolelle, joten muut eivät välttämättä näe sitä ollenkaan. Mutta minä näen ja tunnen ja piilotan kaiken tunikan alle.
Tajuan olevani ihan huipputasoa sarjassa jojoilijat. On -Off. Joko-Tai. Musta- Valkoinen. Ei tietoakaan jälleen kerran siitä kultaisesta keskitiestä, joka kuulemma olisi niin hyvä löytää. Tiedän, että on naisia, jotka pysyvät kultaisella keskitiellä. Miksi minä en pysty siihen? He edustavat kuitenkin vähemmistöä, sillä yli 60% Suomen naisista on vähintään ylipainoisia ja lähes joka toinen aikuinen on vyötärölihava. Että silleen. On taas toukokuu ja minä olen pisteessä nolla. Turhauttavinta ikinä. En pääse kiinni pysyvään elämäntapaan. Haluan päästä ja ihailen naisia, joille liikunta on osa elämää ja jotka eivät ole herkkiä hiilareille. Voivat syödä melkeinpä mitä tahansa, eikä mitään (ainakaan päälle päin näkyvää) tapahdu.
ALKU. TAAS.
Ratkaisu tulee jälleen uuden vuoden mukana vuonna 2016. Aloitan nimittäin taas alkuvuodesta laihdutuskuurin. Pudotan jälleen 8 kiloa nopeasti. Olen tietenkin toivoa täynnä, ainahan minä. Josko tämä olisi nyt se kerta, kun pääsen pysyvästi eteenpäin? Ihmeitä tapahtuu, se on! Törmään nimittäin ketogeeniseen ruokavalioon ja todellakin, pääsen pysyvästi eteenpäin.
Koska tästä postauksesta tulisi aivan liian pitkä, jaan sen kahteen osaan. Osassa II siirrytään siihen, miten pääsin pysyvään muutokseen ja montako mutkaa vielä tarvittiin? Koska niitäkin oli, tietenkin! Naisen elämä on niin mutkikasta, mutta uskokaa pois, jos minä pystyin tähän, niin sinäkin pystyt!
Palataan asiaan pian!
Rouva Keto
Comentários